Lesken historia
“Toijala, 15 minuuttia, Leskirouva ja ravintola”
Rakennuksen vasemmassa päädyssä Johanna-baari, vieressä Osuuskaupan rautaosasto. Yläkerrassa konttoritilat.
Leskirouvan paikalla oli aiemmin Johanna-baari.
Siihen aikaan otettiin Toijalassa, pysähdyksen aikana, vetureihin vettä ja puita. Asemalla olevaa ravintolaa hoitivat leskirouvat, palvellen hyvin sekä veturin huoltoajan takia pysähtyneitä matkustajia, että junanvaihdon takia Toijalan asemalle jääneitä.
Toijalan hyvin tunnetuksi. Heistä merkittävimmät olivat:
Asemapäällikön leski Alma Geitel, vv. 1910 - 1925
Leskitohtorinna Ada Hällberg, vv. 1925 - 1928
Leskirouva Suoma Kulmanen, vv. 1928 - 1939
Monien mielestä tuo lentäväksi lauseeksi muodostunut junailijan kuulutus syntyi jo Alma Geitelin aikana ja kerrotaan hänen suhtautuneen siihen huvittuneesti, todeten "onhan se reklaamia ravintolalle".
Alma Geitelin aikana ei asemaravintola palvellut yksinomaan matkustajia. Se oli myös paikkakunnan "noplessijuhlien" keskus, jossa järjestettyihin juhliin myös innolla osallistuttiin.Oli pellavaliinaa pöydällä, juhlavaa musiikkia jopa erikoisuutena lattiabiljardi, joita siihen aikaan ei tunnettu muualla kuin valtamerilaivoilla. Asemaravintola ja leskirouva on osa Toijalan rautatiehistoriaa. Sen arvo tunnustetaan ja toijalalaiset tuntevat sen omakseen.
Avaamme ravintola Leskirouvan
perjantaina 11.10.1974 klo 19.00.
Tule viihtyisään, tunnelmalliseen, hyvään ruokailu- ja seurustelupaikkaan. Poikkea Sivuraiteelle, siellä kodikkaassa ympäristössä tapaat ystäviä, tuttuja ja tuntemattomia. Siemaise kolpakollinen kylmää olutta, heitä tikkaa ja nauti olemisesta.
Leskirouva - toinen osa ravintolasta on paikka hyvän ruuan, viinin ja kahvin ystäville. Tule tutustumaan.
Leskirouva,
Pikkukaupungin Keidas
Toijalassa on neljä ravintolaa täysin oikeuksin. Olen toki pistäytynyt jokaisessa niistä, mutta Leskirouva on - sen myönnän - numero yksi. Ellen pitäisi sitä ykkösenä, olisin tietenkin keksinyt nopsasti jonkin syyn ja kieltäytynyt kirjoittamasta tätä sanomaa.
Leskirouvan ulkoinen asu sopii minulle. Liian hieno paikka ei viehätä, päinvastoin; se panee minut esimerkiksi tarkastelemaan omia vaatteitani uusin ja epäilevin silmin. Esimerkiksi sopii vaikkapa hotelli Tammer Tampereella. Ei siinä ole vikaa, mutta en ole käynyt siellä muistaakseni kahdeksaan vuoteen. Leskirouva on erilainen.
Leskirouva jakautuu kahteen osaan, joista toisessa tarjoillaan myös ruokaa ja toisessa ei. Itse viihdyn hieman paremmin ruokapuolella, vaikka hyvin harvoin syön siellä täydellisen aterian. Ilokseni olen huomannut, että löydän ruokapuolen väkeä myös pubista ja päin vastoin.
Osa Leskirouvan viehätystä on sen tarjoiluhenkilökunta. Miten sinne onkaan löydetty niin palveluhenkistä ja ystävällistä väkeä? Minulla on yksi ainoa toivomus: minua pitää sinutella. Jos joku ei huomaa tätä tehdä, tunnen itseni yli-ikäiseksi.
Leskirouvassa keskustellaan. Välillä siellä istuu Toijalan kaupunginjohtaja seurueineen, välillä jo eläkkeelle päässyt kirkkoherra. No, tosiasiassa me tulimme sinne pari vuotta sitten, jolloin Sauli Turja halusi haastatella minua. Ei siinä sen kummempaa ollut. Ruokapuolen yläkerta on Toijalan sydän.
Ikinä en ole nähnyt ketään käännytettävän pois Leskirouvan ruokapuolen ovelta. Pubin puolella joskus sellaista näkee.
Leskirouvaan tulee lehtiä. Joudun myöntämään että tilaan tai ostan kaikki ne lehdet jotka ruokapuolella näen, mutta silti minua huvittaa lukea niitä ravintolassa. Ehkä se on väärin muita asiakkaita kohtaan, mene ja tiedä.
Jos vaimoni ei olisi hyvin paljon minua nuorempi ja työelämässä, ehkä istuisin paikassa vähemmän; tiedä sitäkään. Kirjoittelen lehtiin ja Leskirouvasta saan muun muassa aiheita.
Nyt joudun lopettamaan tämän tarinan. Lähden Leskirouvaan.
Pertti Hemanus
Tarina on kirjoitettu vuonna 2004 Leskirouvan 30-vuotisjuhlaan.